KATULAPSI

Hän katsoo yöhön pimeään, on tuuli niin kylmän jäätävä.
Mihin kadotti rakkaimman, sen ystävän parhaimman.
Joskus täytyy kohdata kuolema ja kysymys,
mitä on sillä toisella puolella.
Istuu puiston penkille illalla, yksinäinen kulkija.
Kuka istuu vierelle ja antaa sylin tälle pienelle.
Tunnit kuluvat on hiljaista, ei pois lähde on liian aikaista.
Penkinkulma jää tyhjilleen, pysähtyy aika hetkeks paikoilleen.

Tämä läpi elämän kestävä loputon tuska,
syö häntä sisältä niin, et sydän on musta.
Jos voisin kertoa hänelle, et -mä välitän susta-,
voisko selvitä yksinäinenkin?

Kauas kantautunut huuto pienen ihmislapsen.
Näen murheen murtaman epätoivoisen katseen.
Lapsi kuoleva kerjää kadulla ruokaa.
Joku antaa tähteet ja lapsen sydän onnesta huokaa.

Pieni hauras käsi etsii auttavaa kättä.
Ohikulkijat kävelee ohitse välittämättä.
Sairas lapsi tarvitsee auttajaa.
Ristii kädet ja rukoilee armahtajaa.
Mikä määrää sen, et joku yksin jää,
tähän kylmään maailmaan ilman ystävää.
Mikä määrä sen, et lapsi kadulle heitetään.
Ilman kotia, ruokaa joutuu yskin pärjäämään.
Eihän kenenkään sydän kestä katsoa sellaista,
mut en voi tehdä muuta kuin rukoilla: -Isä, pelasta!-.

LAPSI

On huone suuri ja pimeä, siellä lapsi istuu, kasvot kuin kiveä.
Sydän jäätävä, se etsii rakkautta.
Sisin häpeää täynnä, kuka auttaa? Kuka välittäisi?
Ei ketään lähelleen päästä, eikä sanoja suustansakaan säästä.
Silmät vihaa täynnä, ei tuskaa hän enää ulospäin näytä.
Hän toivoo kuolemaa, pois pääsyä ja sielullensa rauhaa.
Ei koskea saa ja sanatkin vain häntä yhä satuttaa.
Yhtäkkiä hän näkee valon kirkkaan.
Edessänsä hahmon valkean, joka sanoo: -Lapseni, mun rakkaani, tule luokseni. Saat kaiken anteeksi. Ja vereni sun sielun puhdistaa, se särkyneen sydämen uudistaa.
Sut uudeks jälleen rakentaa.
Ja rakkauteni vapauttaa, sua tahdon armahtaa.-
Lapsi nostaa ylös pään ja tuntee kuinka joku murtanut on yltään jään.
Toivo täyttää sydämen, antaa uuden mahdollisuuden.
Lapsi nähnyt on Kristuksen.


ISÄN SYLI

Rikki revitty sydän, hajonnut mieli.
Sinun sylissäs Isä, mä olen niin pieni.
Ota mun yltäni tää raskas taakka,
kannathan mua aina loppuun saakka.
Tee eheäksi, puhalla minuun elämän henki.
Osoita minulle, että voin tulla eteesi niinkuin ennenkin.
Mä olen niin heikko, jalat ei kanna.
Kulje vierelläni, voimasi anna.
Saanhan eteesi tulla myös heikkona ja voimattomana.
Silti sä näät mut aina yhtä rakkaana.
Tahdon itkeä, mutten osaa.
Ethän Isä, mulle koskaan tahdo kostaa.
On kaikki täytetty, minunkin syntini ristillä sovitettu.
Sidothan haavani, lääkitse mun sydäntäni.
Sinun käsiisi Isä, jätän tän hauraan elämäni.

KYYNELEITÄ

Kyyneleitä katkeruuden.
Kyyneleitä surun ja epätoivoisuuden.
Kyyneleitä ilon ja rakkauden.
Nyt taivas sataa kyyneleitä, niin suuria ja väsyneitä.
Niin kauniita ja arvokkaita.
Siellä Isä itkee kadonneiden lastensa puoleen.
Kun nuo kyyneleet maan tomuisen saavuttaa,
paatuneiden ihmislasten sydämiä koskettaa.
Nuo kyyneleet hoitaa ja parantaa.
Nuo kyyneleet kastelee ja satuttaa.
Mutta ne väsyneen kulkijan jaloillensa taas saa.
Lapsi niin pieni ja hauras, itke pois kaikki mitä sydämeesi kätkit.
Heitä pois ne katkeruuden jäänteet, jotka sydämeesi jätit.
Kyyneleitä, niin kaunista katseltavaa.
Vapautunut mieli niin kaunista kuultavaa.
Kyyneleitä on monia, on vetisiä ja lasittuneita.
On suolaisia ja likaisia.
Itke ihminen kyyneleesi, älä kätke niitä sisimpääsi.
Anna pahan olon ulos tulla, päästä irti, anna lupa itsellesi surra.
Ja jos et yksin jaksa, mä olen tässä.
En ole minnekkään pois lähtemässä.
Mä voin olla hiljaa ja vain kuunnella,
helpotuksen ilmaa ympärilläni suudella.


EKSYNYT

Kukat kuihtuu ja lakastuu.
Maa jäätyy, se peittyy alle jään ikuisen.
Jalkojeni alla on vain tämä hauras maa.
Kuolema täyttää paikan.
Jää vain pakottava hiljaisuus.
Hengitykseni on kylmä, se jäätyy ilmaan.
Askeleeni heikot ja hauraat, ei jalkani kanna kovin kauas.
Pimeys tulvii, valon kadottaa.
En tiedä enää miten voisin taas uuden alun aloittaa.
Kuulen jostain lämpimän tuulen, vaikka maa on autio, silti kuulen jostain elämän hengen.
Mun sydän yhä lyö, vaikken sitä tunnekkaan.
Mutta silti mun sieluni tahtoo karttaa kuolemaa.
Joten lähden matkaa jatkamaan.
Etsin tässä pimeydessä sitä ainoaa elämän henkeä.
Vaikka olenki eksynyt, en silti tahdo pysähtyä.